Tintin seikkailijakoiristako pelastuskoiria?

Nyt löytyi hyvä harrastus meidän koko laumalle! Nimittäin pelastuskoiratoiminta. Aloitin eilen Päijät-Hämeen pelastuskoirien tulokaskurssin. Kurssi alkoi teoriaosuudella, jossa kerrottiin yleistä asiaa pelastuskoiratoiminnasta ja koirien kouluttamisesta. Olin luullut, että koiran tulisi jo osata ennestään hakua ja jäljestystä. Mutta yhdistys kouluttaakin koiria alusta alkaen ja sekä haku että jälki eroaa palveluskoirapuolen kokeista. Suurin ero on siinä, että koiran tavoitteena on etsiä ihminen, ei se että pysyy tarkasti jäljellä. Haussa koira saa edetä ilman tarkkaa ohjausta tai lähettämistä pistoille.

Minustako pelastuskoira?

Meillä oli suunnitelmissa että käyn tulokaskurssin Miloun kanssa ja otan Moskun mukaan vähän myöhemmin. Ja isäntä katsoo sitten haluaako tulla mukaan. Näytin eilen illalla innoissani kurssin esityksen isännälle ja hän innostui kovasti toiminnasta. Lopputulema on, että koko lauma lähtee viikonloppuna tulokaskurssin maastoharjoituksiin.

Eihän sitä tietenkään tiedä varmaksi onko meidän hurtista pelastuskoiriksi. Milou olisi ainakin luonteen puolesta oivallinen pelastuskoira. Ja olisi hienoa että Miloun työkoiraominaisuuksia voisi käyttää hyödyksi. Tärkeimmät pelastuskoiran luonneominaisuudet ovat ihmisystävällisyys ja motivaatio etsiä ihmisiä. Koiran tulee olla myös hyvähermoinen ja rohkea. Koiralla pitää olla luonnollisesti erittäin hyvä hajuaisti ja taipumusta käyttää sitä. Kurssin pitäjä suositteli, että pennun kanssa aloitettaisiin mahdollisimman pian haku- ja jälkikoulutus. Hän on aloittanut pennun koulutuksen jo 8 viikkoisena.

Pelastuskoiratoiminta kiinnostaa minua erityisesti siksi että siinä voi yhdistää harrastuksen vapaaehtoistyöhön sekä hyödyntää omaa luonnossaliikkumisosaamista. Koiran ohjaajalta vaaditaan suunnistustaitoa, ensiaputaitoa, sitoutumista toimintaan eli hyvää motivaatiota, hyvää paineensietokykyä ja myös hyvää fyysistä kuntoa sekä yhteistyötaitoja.

Hakua koordinaateilla- Milou tutkii geokätkön

Tänään testasimme kuinka koiriemme nenät toimivat! Kysyin kurssin pitäjältä eilen miten pentua voisi alkaa kouluttamaan. Hän neuvoi tuuliharjoituksen. Siinä maalimies kävelee metsästä tien yli ja kulkee tien suuntaisesti kohti koiran tulosuuntaa ja piiloutuu sellaiseen paikkaan tuulen yläpuolelle että tuuli kantaa hajun tielle. Ohjaajaa varten maali merkitään esim. kepillä ja kirkkaalla nauhalla. Ohjaaja kävelee koiran kanssa tietä pitkin ja kun koira haistaa maalimiehen, koiraa kehutaan. Sitten koiran tulisi haistaa tien yli kulkeva jälki ja seurata sitä maalimiehen luo. Yksi variaatio harjoituksesta on sellainen, että koira menee maalimiehen luokse jo merkin kohdalla.

Piilouduin tuulen yläpuolelle reilun 10 metrin päähän tiestä tiheään kuusikkoon. Epäilin että hajuni kulkeutuu tielle jo ennen merkkiä, eli kohtaa jossa olin. Ja niin kävikin! Oli hauska seurata kun Moskun nokka nousi ja se nuuhki ilmaa jo hyvissä ajoin ennen merkkiä. Lauri ja Mosku kävelivät ohi, Mosku haistoi tien yli menevän jäljen ja lähti heti seuraamaan sitä. Riemu oli ihan valtava kun Mosku löysi minut! En kuvitellut että harjoitus olisi noin helppo.

Sitten samaa kokeiltiin Miloun kanssa niin että isäntä meni maalimieheksi. No- Miloulla tuli hätä että mihin Lauri oikein lähtee ja se paineli metsään kuin höyryveturi. Piti rauhoitella sitä kulkemaan vetämättä remmissä. En huomannut Laurin merkkiä kun oli jo hämärää. Milou huomasi polun yli kulkevan jäljen ja se lähti painattamaan sitä pitkin. Se oli vain pisto ja tultiin takaisin polulle. Sitten Milou singahti toiselle puolelle tietä ja mentiin juosten pitkin jälkeä ja sieltä isäntä löytyi kuin löytyikin. Olenkin epäillyt että Miloun kanssa saa tehdä töitä sen eteen että sen saa työskentelemään keskittyneesti ja maltilla. Sillä on aina kova vauhti päällä.

Kerron ensi viikolla miten maastoharjoitukset menivät!

Miloun muodonmuutos

Niin siinä sitten kävi että Milou pääsi turkistaan heti näyttelyn jälkeen. Tai joutui luopumaan. En tiedä kumpaa. Nyyh, noin hieno se turkki oli:

Milou koki vaiheittaisen muodonmuutoksen. Ensin leikkasin karvat jaloista saksilla, koska Milou ei siedä jalkojen ajamista trimmerillä. Joten siitä tuli lammas:

Ja sitten Milousta tuli porcupineperro (piikkisikaperro), tai vilijonkkaperro: 

Leevi tuli kylään iltapäivällä, eikä ehditty ajaa loppua turkkia ennen iltaa. Milou sai siten vähän aikaa sopeutua turkin lähtöön. 

Milou viihtyy nyt tiiviisti sohvalla lämpimässä. Se raukkaparka tippui päivällä jään läpi puroon. Milou kuulema singahti hyvin pian pois vedestä ja otti hillittömät hepulit. 

Tuollainen perro turkin alta paljastui! Milou on paljon harmaampi kuin vuosi sitten jolloin turkki ajettiin edellisen kerran. Tällä turkilla mennään ainakin syksyyn asti, ehkäpä jopa vuoden päähän.

Miloun ensimmäinen virallinen näyttely

Taas saan olla ylpeä hienosta koirastani! Milou sai hyvän arvostelun Lahden kansainvälisessä koiranäyttelyssä. Se sai laatuarvosteluksi EH:n, eli erittäin hyvän. Tuomarilla oli rakenteesta jotakin pientä huomautettavaa. Koko, rungon mittasuhteet, sukupuolileima ja karvapeite saivat kiitosta. Luonnetta kuvattiin miellyttäväksi. Milou olisi saanut liikkua tehokkaammin, eli olisin saanut juosta kovempaa. Milou juoksi nätisti vierellä ja antoi hyvin tuomarin (ja koetuomareiden) tutkia itsensä. Milou ei olisi välittänyt seistä hienossa näyttelyasennossa, mutta sain se kuitenkin pysymään jokseenkin hyvässä asennossa.

Itse en oikein nauttinut näyttelyssä olosta, koska jännitin niin paljon. Milou oli melko cool, mutta olisi varmasti ollut vapautuneempi jos minä olisin ollut rento. Mutta nyt kun tiedän miten homma toimii ja että voin luottaa täysin koiraani, on seuraavassa näyttelyssä varmasti paljon kivempaa ja saan siitä paljon enemmän irti.

Tänään tuo erinomainen karvapeite (kuten arvostelussa kuvattiin) lähti pois ja kun se on kasvanut takaisin näyttelymittaan, käydään vielä parissa kolmessa näyttelyssä jotta saan arvostelun useammilta tuomareilta. Haluan arvostelut, koska aion käyttää Milouta jalostuksessa. Harrastusmielessä en aio alkaa käymään näyttelyissä.

Näyttelyn jälkeen mentiin metsään rentoutumaan. Vahvistettiin paikallaoloa seisten, maassa ja istuen, ja tehtiin pieni makkaraneliö.

Huomenna laitan kuvia Miloun uudesta lookista!

Metsäläiskoira mätsärissä

Oltiin tänään Miloun kanssa mätsärissä Tuulosessa. Oi että kuinka ylpeä olen hurtastani! Se käyttäytyi erittäin mallikkaasti. Helmikuun alussa käytiin ihan ensimmäistä kertaa näyttelyssä, mätsäri sekin. Oltiin molemmat ihan pihalla. Minä en tajunnut mitään koko touhusta ja Milou oli suuna päänä joka suuntaan. Metsäläiskoiralle suuri määrä ihmisiä ja koiria on jotain ihan käsittämättömän mahtavaa.. Käytiin sen ensimmäisen mätsärin jälkeen Korkeavireen näyttelyn ABC- kurssilla. Se oli ihan ehdoton juttu, sillä en tiennyt ollenkaan miten koiraa pitää esittää, miten arvostelu menee ja mitä kaikkea näyttelyssä täytyy huomioida. Kurssilla harjoiteltiin myös käytännössä koiran esittämistä. Ja se toimi samalla sosiaalistamistapahtumana.

Tänään Milou oli jo kuin vanha tekijä. Aluksi se tärisi innosta eikä tahtonut asettua paikoilleen. Mutta sitten se rauhoittui eikä enää kiinnittänyt huomiota lähelläkään oleviin koiriin. Kehässä Milou käyttäytyi esimerkillisesti. Asiaa auttoi todella paljon näyttelyremmi, jota näyttelykurssin pitäjä suositteli. Ja toki myös harjoittelu vaikutti meidän kummankin suoritukseen. Saatiin punainen nauha. Nuori tuomari sanoi perusteluksi että liikuimme rivakammin..

Näyttely kesti luvattoman kauan, ja Milou ehti kyllästyä (ei ollut kyllä ainoa). Juuri ennen toista kierrosta se heittäytyi lattialle selälleen sen oloisena että nyt riitti tää touhu! Se kyllä juoksi ihan topakasti, mutta ei tahtonut viitsiä enää seistä esiteltävänä. Ei päästy palkintosijoille, mutta se ei ollutkaan tärkeää.

Ensi viikolla on tosi koitos edessä kun menemme Lahden kansainväliseen koiranäyttelyyn. Tämän kokemuksen jälkeen se ei kuitenkaan jännitä. Tiedän että Milou käyttäytyy hienosti.

Näyttelyn jälkeen mentiin metsään pudistelemaan näyttelypölyt pois. Tein myös lyhyen jäljen Miloulle. Oli vähän liian innokas jälkikoira, meni monen makupalan yli. Moskulle tein makkararuudun lähimetsään. Siitä se jäljestämisen opetus lähtee käyntiin.

Ps. Nuo näyttelykuvat ovat muuten melkoisen taiteellisia otoksia.. Tuo selfie on erityisen onnistunut ;). En tiedä kumpi on homssuisemman näköinen :D.

KEVÄT!!!

Koirat nauttivat kauan kaivatusta kevätauringosta vähintään yhtä paljon kuin me kaksijalkaiset. Milou näyttää oikein nauravan riemusta viilettäessään pitkin keväthankia. Se on jo ottanut aurinkokylpyjä torpan rappusilla, johon paistaa lämmin iltapäiväaurinko. Eilen pidin vapaapäivän ja otimme mahtavasta päivästä kaiken ilon irti. Metsässä on nyt loistava hankikanto joka kestää parhaimmillaan koko päivän. Se kestää ison miehenkin painon, ilman lumikenkiä! Se näyttäisi jatkuvan ensi viikon puoliväliin, joten vielä ehtii hangille!

Tintin ja Miloun työpäivä

Tällainen on normaali työpäivämme. Kävelemme ristiin rastiin metsässä, minä karttaa tihrustaen ja puita tutkiskellen ja Milou metsän hajuja tutkien. Mitä ihme työtä tämä nyt sitten on?

Se on metsäsuunnittelua ja metsätilojen arvojen määritystä. Työstä suurin osa tapahtuu metsässä. Ensiksi metsätila jaetaan käsittelykuvioihin maastossa ilmakuvan ja peruskartan avulla. Käsittelykuvion perustiedot määritellään, kuten kasvupaikka ja puuston kehitysvaihe. Sitten arvioidaan puumäärät, eli motit puulajeittain, ja taimikoissa taimien lukumäärä hehtaarilla sekä niiden keskipituus. Metsäsuunnitelmassa tehdään hakkuu- ja metsänhoitotoimenpide- ehdotukset seuraavalle 10- vuodelle.  

Työ on parhaimmillaan todella ihanaa. Yleensä se on sitä silloin kun on hieno ilma ja selkeää metsää. Pahimmillaan se on rankkaa rämpimistä räntäsateessa polvia myöten lumessa hemmetinmoisissa ryteiköissä.. Vaikka useimmiten ilma eivätkä metsät ole ihanteellisia, nautin todella paljon siitä että saan olla metsässä töissä. Muutamakin päivä toimistolla alkaa tuntua puuduttavalta kun on tottunut ulkotyöhön.

Yksi iso plussa itsenäisessä metsätyöskentelyssä on tietenkin se, että voin pitää usein Milouta mukana! Se saa paljon liikuntaa ja minulla on seuraa. Milou on vaivaton työseuralainen, koska sillä ei ole lainkaan metsästysviettiä ja se pysyy aina lähettyvillä. Kerran hirvi seisoi edessämme 50 metrin päässä eikä Milou huomannut sitä! Kun Mosku varttuu, saatan pitää koiria vuoronperään mukana. Kahta koiraa en ota mukaan sillä keskittyminen työhön voi kärsiä.

Tällä viikolla oltiin keskivertoa mielenkiintoisemmassa metsässä (kuvat ovat sieltä). Maasto olisi haastavaa käveltävää kesälläkin, joten sain reilun annoksen kestävyysliikuntaa! Tilalla oli hienoja kallioita, reheviä notkoja, tervaleppäkorpea ja nättejä suolampia.

Seikkailijakoira vaelsi Suomen laajimmassa erämaassa

Tiedätkö missä on Suomen suurin erämaa-alue? Sinne suuntasimme viime kesänä vaeltamaan Miloun kanssa. Seutu jolla vaelsimme, on autiota tunturipaljakkaa jonka rikkovat pienialaiset suot, lammet ja pienehköt järvet. Siellä ei ole mitään kovin ihmeellistä, jonka takia se ei ole suosittua vaellusaluetta. Näimme viikon aikana muutamia ihmisiä; pari pyöräilijää kaukaa (alueen läpi kulkee mönkijäura), riekkolaskijoita ja jo lähellä sivistystä pari mönkijällä kulkevaa porukkaa. Kyseessä on Kaldoaivi Inarin ja Utsjoen välillä, nelostien itäpuolella.

Halusimme ottaa Miloun mukaan, koska ajattelimme että koira tuo sisältöä vaeltamiseen ja se olisi kiva kokemus Miloullekin. Aioimme ottaa Miloulle repun, mutta saamamme reppu oli liian iso Miloulle. Sitä ei saanut tukevasti kiinni ja se tuntui hiertävän. Milou tuntui väsyvän tarpeeksi jo pelkästä kävelystä, joten oli hyvä ettei otettu reppua mukaan. Pidemmällä vaelluksella reppu olisi ihan ehdoton, koska emme jaksaisi kantaa koiran ruokia. 

Ruoan suhteen päädyimme helpoimpaan ratkaisuun, eli aktiivisen koiran kuivaruokaan (Acana), jossa oli energiaa mahdollisimman paljon. Jaoin reilut päiväannokset pusseihin ja otin kahden päivän vara-annoksen mukaan. Sitten kävikin niin onnettomasti, että unohdin osan ruoista autoon. Se kyllä ketutti rankasti. Olisi jäänyt ennemmin meidän omia ruokia.. Mutta pärjättiin silti mainiosti, sillä olimme kuivanneet reilusti lohta, jauhelihaa ja kasviksia. Meillä oli myös voita mukana. Jatkoin Miloun ruokaa näillä ja riisillä. Meillä ei kuitenkaan ollut paljoa vararuokaa mukana tästä johtuen, joten jos jotakin odottamatonta olisi tapahtunut, olisimme saattaneet olla pulassa. Erämaassa ei puhelin toiminut eikä ollut ihmisiä joilta pyytää apua..

Taustalla Kaldoaivin huippu

Milou oli vapaana koko vaelluksen ajan, koska se pysyy tiiviisti meidän luona. Emme tienneet mitä Milou tuumaa poroista, joten olimme valppaina kun näimme ensimmäisen tokan. Porot olivat jo kokoontumassa yhteen poroerotusta varten, joten näimme isoja tokkia. Milou katsoi poroja ihmeissään, mutta ei ollut aikeissakaan lähteä niiden perään. 

Autio tunturipaljakka tuntui kyllästyttävän Milouta pidemmän päälle. Se olisi kaivannut enemmän virikkeitä. Kun laskeuduimme tunturikoivikkoalueelle lähempänä Utsjokea, Milou piristyi silmissä. KEPPEJÄ!!!

Olimme suunnitelleet, että Milou nukkuisi teltan absidissa. No, Milou oli siitä ihan eri mieltä… Se ryömi telttaan heti kun se oli pystyssä eikä hievahtanutkaan paikoiltaan… Hyvin se meni noinkin.

Vaelluksen huippuhetket olivat yöpyminen Aadolfin kammissa rehevässä joenvarsilaaksossa, Kaldoaivin huiputus, sekä ukkonen paljaalla tunturipaljakalla (anti-huippuhetki..). Oli aivan epätodellinen olo laskeutua karulta tunturipaljakalta todella rehevään laaksoon. Äskettäin korjattu kammi oli todella viihtyisä lepopaikka. Hauska juttu kammissa oli, että siellä pystyi tekemään vaihtokauppaa vaeltajien jättämien tarvikkeiden kanssa. Poltimme yhden sikarin ja jätimme kammiin lettujauhopussin ja särkylääkkeitä. Kammilta suuntasimme Kaldoaiville. Se on loiva tunturi, mutta yksi alueen korkeimmista tuntureista kuitenkin. Leiriydyimme pienen lammen rantaan Kaldoaivin lähistöllä. Illalla ukkonen pyyhälsi viereisestä leveästä laaksosta tunturien yli meidän kohdalta. Ukkoskammoiselle teltassa olo aukealla alueella ukkosen riehuessa päällä on viheliäisintä mitä voi olla! Milou oli ihan rauhallinen, kuten ukkosta ihannoiva isäntäkin…

Vaeltaminen koiran kanssa oli sen verran hauska kokemus, että aiomme jatkaa vaellusharrastusta myös Moskun kanssa! Jos menemme pidemmälle vaellukselle, otamme ehkä vain Moskun mukaan koska se jaksaa kantaa ruokansa paremmin.

Lähde mukaan seikkailuun!

Tässä blogissa seikkailevat Milou- perro ja Mosku- hoffi. Milou (Green Perry's Marshmellow) on kohta 4- vuotias espanjanvesikoira ja Mosku (Willahof's Neptunus) neljä kuukautta vanha hovawartin pentu.

Milou ja Mosku asuvat korpitorpassa emäntänsä Tintin, eli minun, ja isäntänsä Laurin kanssa. Milou on toimittanut pihavahdin virkaa tähän saakka ja tammikuussa se sai vahvistusta Moskusta, joka on todellinen pihavahtikoira. Hovawartin nimikin tulee sanoista piha ja vahti. Moskulla on jo nyt jäätävän kumea haukku ja iltaisin se tykkää istua terhakkaasti talon oven edessä tarkkailemassa pihaa.

Milou on huippusosiaalinen ja aktiivinen perro. Liikumme paljon metsässä, sekä töissä että vapaa-ajalla. Viime kesänä Milou oli ensimmäistä kertaa vaeltamassa. Tästä vaelluskokemuksesta kirjoitan postauksen. Harrastaminen on ollut kurja kyllä hyvin vähäistä Miloun kanssa, koska opiskelin monta vuotta töiden ohella. Nyt opiskelut on suoritettu ja mietiskelen intoa puhkuen eri harrastusmahdollisuuksia. Agilityssä kävimme aiemmin pariin otteeseen noin vuoden verran, mutta se ei oikein ottanut tulta alleen. Periaatteessa tuntuu tosi kivalta harrastukselta, mutta minun reagointinopeus on tosi surkea! Hidastempoisemmat lajit sopisivat minulle paremmin.

Milou oli vähän aikaa sitten terveystutkimuksissa ja aiomme käyttää sitä jalostuksessa. Parin viikon päästä olemme menossa ensimmäiseen viralliseen koiranäyttelyyn! Kävimme treenaamassa näyttelykäyttäytymistä match showssa ihan kylmiltään ja sen jälkeen menimme kurssille (tosi viisas veto!).

Mosku on meille todellinen koirankasvatushaaste. Siitä kasvaa 40 kiloinen luultavasti suht voimakastahtoinen kaveri, joten kasvatuksen on onnistuttava. Olen kuullut sanottavan, että jos hoffiin käyttää aikansa sen elämän ensimmäisen kahden vuoden ajan, saa mielettömän mahtavan koiran. Se on siis tavoitteena! Onneksi meillä on Milou apuna :D. Milousta voi oikeasti olla enemmän apua kuin osaamme edes kuvitella.. Myös sosiaalistamiseen on kiinnitettävä erityistä huomiota, koska pihavahtikoirarotuun liittyy epäluuloisuus vieraita kohtaan. Mosku on nähnyt kaikenmoisia ihmisiä kun se on ollut mukanani töissä, mutta aloin jo olla huolissani kun se ei ollut nähnyt muita koiria kuin vanhempieni perron. Aloitimme tällä viikolla pentukurssin juurikin sen takia että Mosku näkisi erilaisia koiria. Kurssin muut pennut ovat chihuahua ja mopsi, joten ne ainakin ovat ihan erilaisia kuin perro! Kouluttajalla oli mukana perro ja borderterrieri. Hallilla Mosku näkee ohimennen muitakin koiria, joten se oppii koirien läheisyyteen ja häiriötekijöihin. Olen lukenut erinäisen määrän koiran kasvatus kirjoja, ja ajattelin ettei pentukurssista olisi koulutuksen suhteen hyötyä. Mutta totta kai siitä on! Jo ensimmäisellä kerralla tehtiin toimivan tuntuisia harjoituksia ja ennen kaikkea pentu oppii häiriötekijöihin.

Mosku opetetaan jälkikoiraksi, koska isäntä haaveilee alkavansa jonakin päivänä harrastaa jousimetsästystä. Hoffeilla on äärettömän tarkka hajuaisti, mutta ei metsästysviettiä, joten ne ovat omiaan jälkikoirina. Jälkikoulutus aloitetaan heti lumien sulettua. Muita hyvinkin potentiaalisia harrastusmahdollisuuksia ovat pelastuskoiratoiminta (etenkin etsintä) ja vesipelastus (myös Miloun kanssa!). Toko on mietinnän alla...

Kerron blogissa koirien seikkailuista kotikonnuilla metsässä, harrastuksissa ja pohjoisen tuntureilla. Käsittelen myös kaikkea sitä mitä koirien kanssa elämiseen liittyy, kuten vaikkapa Moskun kasvamista täysipäiseksi koiraksi ja koirien välistä yhteiseloa. Tulen varmasti kyselemään kokemuksia, sekä vinkkejä ongelmatilanteisiin muilta koiraihmisiltä.